- Mikä oli videon trolli tapaus?
Arla järjesti kesällä 2014 Somekokki-kilpailun, jonne ihmiset pystyivät Arlan sivujen kautta lähettämään omia reseptejään. Kilpailu joutui trollauksen kohteeksi digitaalisesta viestinnästä vastaavan Ulla Jonesin ollessa sairaana viikonlopun, kun kukaan ollut valvomassa, mitä "reseptejä" pääsi läpi.
- Millaisia ajatuksia video herätti?
Tuntuu typerältä, että ihmiset jaksavat ns. tehdä kiusaa ja julkaista tällaisia omaksi ilokseen tai vain aiheuttaakseen kohua.
Toiseelta taas ihmetyttää, miksei kukaan muu valvonut kisaa ja miksi kisan suunnittelussa oli niin huomattavia aukkoja.
- Mitkä olivat tärkeimmät ja keskeisimmät näkökohdat aiheeseen?
Se, että tapauksesta voi aina oppia jotain ja ettei tarvitse olla haudan vakava, vaikka tulee mokattua ja kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Mielestäni myös se, että Arman, jonka joukkueeseen resepti oli lähetetty, suhtautui asiaan ihan huumorilla, eikä lähtenyt trolliin mukaan.
Säännöt olivat:
#1 Resursoi läsnäolo,
#2 Prosessit kuntoon
#3 Panosta kilpailusääntöihin
#4 Sijoita myös konepellin alle,
#5 Hengitä syvään ja jatka
Eli toisin sanoen, sääntöjen määritys on tärkeää, sekä se, että se mitä ei voida täysin hallita, on edes valvottu, KOKO AJAN.
Sekä tehtävien jakaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti