tiistai 29. syyskuuta 2015

Logistiikka



Logistiikka tarkoittaa tavaroiden kuljettamista asiakkaalle siten, että tuote on käytettävissä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin vähennetään toimintoihin liittyviä kustannuksia sekä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuljetusten ja varastoinnin lisäksi logistiikkaan kuuluu tieto- ja rahavirtojen kulkuun liittyvä suunnittelu sekä yhteiskunnallisten ja ympäristövaikutusten tarkastelu.
Oma verkkokauppa ja logistiikka

Tavaran tilaaminen
Kun tehdään suurempia kertahankintoja, hankinnat voi tulla huomattavasti edullisemmaksi. Tässäkin tapauksessa tulee ottaa huomioon, että liian suuret sekä väärin ajoitetut ostot voivat johtaa maksuvalmiusongelmiin. Varastosaldoja kannattaa seurata, jotta tietää, paljonko mitäkin tuotetta on.

 
Tavaralogistiikan perinteiset toiminnot muodostavat tilaus-toimitus -ketjun.
Tiedosto:Tilaustoimitusketju.png

Kuljetukset
Tuotteet yritykseen voidaan toimittaa esim. postin kautta. 
Asiakkaalle toimitustapoja on useita, mm.
postipaketti, kirje, postin pakettiautomaatti, kotiinkuljetus jne.

Tuotteiden varastointi

Varastoinnissa on käytössä "kolmiryhmittely" 
  1. vastaanottotehtävät:  tavaroiden kunnon, laadun, määrän ja asiapaperien oikein tarkastus sekä varastoon sijoittaminen. 
  2. varastointitehtävät: jossa tarkkaillaan varastointiolosuhteita (lämpötila, siisteys. ilmastointi ym.), tavaramääriä ja huolehditaan varaston toimivuudesta. 
  3. luovutustehtävät: joka sisältää tavaroiden keräilyn, pakkaamisen, lähettämisen ja mahdollisten reklamaatioiden käsittelyn. Kustannuksia tuotteiden varastoinnissa on esim. hävikin kustannukset.
Logistiikkaketju
On kaikkien tarvittavien liiketoimien kokonaisuus, joiden avulla tuote kulkee valmistajalta loppuasiakkaalle.

Kustannukset
Yrittäjä kustantaa itse logistiikan, mutta voi halutessaan veloittaa asiakkailta postikulut heidän tekemistä tilauksista.

Oman verkkokaupan suunnitelma
  • Tuotteet toimitetaan postin valikoiman mukaisesti; pienet kirjelähetyksenä ja suuremmat joko postipakettina lähimpään postiin tai smart-postiin.
  • Yritys maksuttaa asiakkaita lähetyksistä, tietyllä summalla tilanneille ilmainen toimitus.
  • Huolehditaan tuotteiden pakkaamisesta, jotta ne saapuvat asiakkaalle ehjänä.
  • Tehdään suurempia kertahankintoja järkevästi 
  • Seurataan varastosaldoa niin, että tuotetta olisi jatkuvasti saatavilla, mutta seurataan myös jokaisen tuotteen myyntimäärää ja aikaa, jottei tilata "turhaan" kyseistä tuotetta, eikä liian suuria määriä.
  • Kun tuotteet saapuu varastoon, tarkastetaan niiden kunto, laatu ja määrä sekä niiden mukana toimitettavat paperit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti