- Verkkokauppa.com historia?
Yritys on perustettu vuonna 1992 ja yritys on toimitusjohtajan mukaan lähtenyt kasvamaan ihan kotitalon kellarista. Yritys on pyörittänyt nettikauppaa alusta asti ja vasta myöhemmin on lisätty muutamia kivijalkamyymälöitä. Yleisestä mallista poiketen on siis toimittu hieman päin vastoin, koska yleensä perustetaan ensin fyysinen myymälä.
-
Miten vaikutti toimintohin listautuminen pörssiin?
Isoin muutos on, että asiat pysyy enemmän järjestyksessä ja listautuminen on tuonut tietynlaista rytmiä yritykselle. Tiedottaminen on nykyään säännöstellympää ja yrityksellä on määrätynläinen rytmi.
-
Miksi verkkokaupalla on mennyt ihan mukavasti?
Päällimmäinen syy on se, että kaupanala on alkanut siirtyä verkkoon, eli asiakkaat ostavat yhä enemmän ja enemmän netistä. Myös yrityksen näkyvyys on parantunut.
-
Miten verkkokauppa.com hyödyntää kaupan murrosta?
Pidetään homma kaikin puolin toimivana. Kun logistiikka ja kaikki muukin toimii, niin asiakkaat pysyvät tyytyväisenä, kun saavat tuotteet ajallaan.
-
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia Samuli kertoo Verkkokauppa.comilla
olevan? Haastattelu on tehty joulukuussa 2014, näkyykö verkkauppa.comin
sivuilla Samulin kertomien suunnitelmien toteutuminen, miten?
Kaikkia "salaisuuksia" ei voi kertoa, mutta yritys hakee kasvua uusista päätuotealueista, joita Verkkokauppa.comilla on lukuisia. Yhdeksi päätuote alueeksi on esimerkiksi jo aiemmin otettu ruoka ja juoma, joten yritys panostaa mm. sen tarjontaan ja laajentamiseen
-
Mitä tulevaisuuden näkyminä Samuli kertoo verkkokauppa alalla olevan?
Koska kaupanalan murros käsinkoskelteva niin se tuo paljon mahdollisuuksia yritykselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti